Welcome to the dark side!

Virtuaalitalli Lukutoukka ei ole aivan tavallinen talli. Me emme ole siittola, ratsastuskoulu tai yksityistalli, ainakaan nimellisesti. Toimintamme perustuu valmennuksiin ja hevosten tuomiseen. Tallissa asustelee myös muutama omistajan yksityishevonen, joten nimellisesti kutsukaamme tätä pientalliksi. Tallin tavoitteena on pitkäkestoisuus ja kehittyminen valmentamisessa ja tuomisessa. Katse tulevaisuuteen - ei, katsokaa nyt rauhassa tähän aikaan kun minä katselen tulevaisuuteen!
Lukutoukka perustettiin vuonna 2010 - idea syntyi aikaisemmin vuonna 2009, mutta omistaja siirtyi tauolle - erityisesti valmennus- ja muiden tekstien kirjoittamiseen tarkoitettuna juttuna, mutta lopulta muut tekstit jäivät pois, ainakin hetkellisesti. Tuomme hevosia ulkomailta ja myymme niitä ihmisille hyviin koteihin ja valmennamme - miten sen nyt ottaa - asiantuntevasti huipputasollakin.
Tyypillinen klassikkomaisema virtuaalisille talleille ja muille - kauniit järvet, pellot ja muut metsiköt ja yleisesti korpi. Tämänkin tallin kanssa käy samoin. Sijainti on virtuaalinen Keski-Suomi, lähellä on kauniita ratsastusteitä ja mukava pieni järvi.
Mutta, tervetuloa Lukutoukan salaiseen maailmaan (salaiseen ja salaiseen, miten sen nyt ottaa)
Toivottavasti nautit vierailustasi ja tuhlaat vähäiset rahasi siihen, että juomme limonaadia ja katselemme kun ratsastatte hiki otsalla, taikka sitten vain ostatte superkalliin koukkuselkäisen konin, tervetuloa!
//Wamp. VRL-09506
Mitäs me karvakorvat?
29.07.2010
Nyt se on sitten päätetty. Tallin lopullinen toiminta. Luonteiden kirjoitus taitaa ainakin valitetavasti jäädä taka-alalle, mutta edelleen saa ottaa yhteyttä omistajaan ja pyytää kirjoittamaan. Vaikka emme tallin kanssa enää samaa kaavaa noudata kuin ennen, niin edelleen olen valmis kirjoittamaan. Ota siis rohkeasti yhteyttä satuhevonen@gmail.com, lupaan että kirjoitan luonteen kuin luonteen!
Tallin määritelmä muuttui pientalliksi, vaikka varsinaisesti emme kai niihin ympyröihin sovitakaan. Sillä nimellä kuitenkin mennään.
28.07.2010
"Hei hei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä..." No ei vaineskaan, kyllä olen. Ei muuten ole edes hyvä kappale, mutta jäi päähän. Sh*t.
Ei mitään kirjoittamisen arvoista.